Valmistusmaat

Tuotteidemme valmistusmaat

60 % tuotteistamme valmistetaan Euroopan maissa, kuten Portugalissa (25 %), Liettuassa (13 %), Puolassa (9 %) ja Italiassa (6 %). Muita merkittäviä tuotantomaita meille ovat Kiina (30 %) ja Turkki (6 %).   
 
Meille on tärkeää vierailla valmistajillamme. Tavoitteenamme on, että vierailemme lopuillakin tuotannollisesti suurimmilla valmistajilla vuoden 2024 loppuun mennessä. Edellytämme kaikilta kumppaneiltamme eettisiin toimintaperiaatteisiimme sitoutumista.  

Huomioimme logistiikassa ympäristövaikutukset entistä paremmin. Olemme keskittäneet toimituksia ja puolittaneet kuljetusten määrän kolmen viime vuoden aikana. 90 % tuotteistamme toimitetaan rekalla. Junakuljetusten osuus rahdistamme oli 3,5 % ja merirahdin alle 1 %.  Lentorahdin osuus kaikista toimituksistamme vuonna 2021 oli 6 %. Suosimme junarahtia lentorahdin sijaan aina kun se on mahdollista. 

Kiina (30 %) 

Suurin osa maailman kashmirista tuotetaan Kiinassa, ja siksi myös kashmirvaatteemme ja -asusteemme valmistetaan siellä. Kashmirtuotteiden lisäksi myös silkkivaatteemme ja -kodintekstiilit valmistetaan Kiinassa. Edellytämme, että kaikki kiinalaiset valmistajamme ovat läpäisseet kolmannen osapuolen sosiaalisen vastuun auditoinnin vuoteen 2025 mennessä. Tämä tarkoittaa, että kolmas riippumaton osapuoli tarkastaa valmistajien työolot säännöllisesti ja järjestelmällisesti. 

Kashmirvaatteitamme valmistaa kaksi eri kumppania, joista toinen sijaitsee Hebein provinssissa ja toinen Sisä-Mongoliassa. Sisä-Mongolian valmistajalla on hallussaan kashmirvaatteen koko tuotantoketju aina raakakashmirvillan puhdistuksesta valmiiksi neuletuotteeksi asti. Kashmirpipomme valmistetaan Hohhotin alueella Sisä-Mongoliassa, missä vierailimme viimeksi toukokuussa 2019. 

Portugali (25 %) 

Portugalissa valmistetaan suurin osa Balmuirin kodintuotteista, kuten korkealaatuiset froteepyyhkeet, kylpytakit ja vuodevaatteet.  

Liettua (13 %) 

Pellavaiset vaatteemme ja kodintekstiilit valmistetaan Liettuassa, ja myös villakangastakkeja ommellaan Liettuassa.

Italia (6 %) 

Balmuirin Italian kumppaneiden toimesta valmistetaan mallistomme huiveja ja kankaita. 

Nepal (5 %) 

Yksi pitkäaikaisimmista yhteistyökumppaneistamme toimii Nepalissa ja on erikoistunut huivien valmistukseen. Olemme vierailleet kumppanimme luona viimeksi syyskuussa 2019.  Selvitämme aktiivisesti mahdollisia kolmannen osapuolen sosiaalisen vastuun auditointeja.

Puola (9 %) 

Puolassa valmistetaan Balmuirin lasit, kynttilät ja huonetuoksut. Kynttilät valmistetaan perinteisin käsityömenetelmin. Myös osa Balmuirin pakkausmateriaaleista tulee Puolasta.  

Turkki (6 %) 

Balmuirin nahkavaatteet, lompakot ja laukut valmistetaan korkealaatuisesta nahasta Turkissa, missä kumppanillamme on sosiaalisen vastuun auditointi (SMETA) ja Leather Working Groupin LWG Gold -sertifikaatti. 

Etelä-Afrikka (3 %) 

Etelä-Afrikassa valmistetaan Balmuirin kid mohair -huivit. Noin 50 % maailman mohairista tuotetaan Etelä-Afrikassa. Pitkäaikainen yhteistyökumppanimme työllistää paikallisia heikossa asemassa olevia naisia. Työntekijät neulovat huivit käsikäyttöisillä neulomakoneilla sekä harjaavat ja pesevät huivit käsin. Olemme valmistajamme pääyhteistyökumppani, ja siten kid mohair -tuotteiden valmistaminen on työntekijöiden pääelinkeino. Vierailimme Etelä-Afrikan kumppanimme luona viimeksi vuonna 2018.   

Muut valmistusmaat 

Kristallituotteet valmistetaan Tšekissä (0,6 %), 100 % alpakkatuotteemme Perussa (1,2 %), kosmetiikkatuotteet Latviassa (0,4 %), hatut Ecuadorissa (0,6 %), kengät Espanjassa (0,4 %) ja muodin malliston tuotteita Virossa (0,2 %). 
 
Valmistusmaiden prosenttiosuudet perustuvat vuoden 2021 hankintavolyymeihin.